Hiljaiseloa on ollut tokon ja tottiksen osalta. Ei oo treenattu oikeestaan yhtään. Tosin tottista tehdäänkin varmaan vasta keväällä.
Vetohommat sen sijaan on aloitettu. Ensi talven tavoitteena on päästä osallistumaan ainakin SPL:n valjakkohiihdon SM- kisoihin. Ja toivottavasti myös valjakkohiihdon PK SM- kisoihin. Sama haave tosin on ollut jo kaksi talvea... Talvella -13 laitoin Saran saikulle kesken kauden. Oudot lannejumit ja lopulta ontuminen hiihdon jälkeen sai tekemään tuon ratkaisun. Röntgenkuvissa näkyi alkavaa nivelrikkoa lonkissa sekä mahdollista stenoosia L7-S1 välissä. Epäiltiin myös osittaista ristisidevauriota polvessa, koska rontgenissä näkyi hieman turvotusta polvessa ja siitä saatiin kipureaktio.
Noh, nyt sittemmin on selvinnyt, että nivelrikkoa Saralla ei ole ja L7-S1 väli ei poikkea millään tavoin saksanpaimenkoiran normaalista ja polvikin on hitokseen terve. Hyvä näin! Ristiluunkattohan on oikeastaan jokaiselle sakemannilla alhaalla ja tätä kautta ko. nikamaväli ahtaampi, jos vertaa moniin muihin rotuihin. Ongelmaa aiheutuu silloin, jos tuolle alueelle tulee muutoksia ja/tai selkäydin joutuu puristuksiin. Lonkkien nivelrikkoepäilykin on toistaiseksi kumottu! Tämä tuli selväksi pari kuukautta sitten, kun osallistuimme saksanpaimenkoirien lonkkaniveldysplasiatutkimukseen Helsingin yliopistollisessa eläinsairaalassa. Eli lonkat on C/C, ei merkkiä nivelrikosta ja lannealue sakulle tyypille. Mikä muuten edes on alkava nivelrikko? Eikö se ole nivelrikko tai ei nivelrikkoa? =)
Itselleni taisi tuolloin käydä niin, että aloin hoitamaan röntgenkuvia enkä koiraa =) No, ei loma koskaan hukkaan mene ja se talvi menikin Saran osalta vain lenkkeillessä ja tokoillessa. Polvetkin tuli kuvattua uudelleen viime keväisen esteturman jälkeen, eikä merkkejä epänormaalista löytynyt. Tuo L7-S1 case kuitenkin poiki sen, että tein koirahierojakoulun lopputyöni aiheesta "Lumbosakraalistenoosi saksanpaimenkoiralla", joka julkaistiin myös Saksanpaimenkoira- lehdessä. Luulempa vain, että oireilut tuolloin jotuivat liiallisesta rasituksesta. Vetoja yksinkertaisesti treenattiin liikaa tai oikeammin palautumiset jäivät liian lyhyiksi.
Viime talvena ei hiihdetty siksi, ettei ollut lunta. Toivottavasti näin ei käy taas. Nyt on marraskuun loppu ja kura lentää eikä lumesta tietoakaan. Nähtäväksi jää tarvitseeko suksia tänäkään talvena kuluttaa.
torstai 27. marraskuuta 2014
tiistai 18. marraskuuta 2014
Kisatreeni
Viime viikon perjantaina oli vuorossa kisatreenit. Tein alokasluokan Toivon kanssa, koska halusin todistaa passivoitumista. Kokenut liikkeenohjaaja oli treeneissä mukana, joten hedelmällisen keskustelun tuloksena luulen saavuttaneeni jotain.
Luoksepäästävyydessä ja paikallamakuussa ei moitittavaa. Tämän jälkeen aloimme ensimmäisenä suorittamaan alokasluokkaa läpi. Ja kuten arvata saattaa, tuloksena oli passivoituminen. Jopa niin kokonaisvaltaisesti, että seuruutusten jälkeen, kun piti tehdä liikkeestä maahan, Toivo jäi istumaan. En saanut seuraamiseen mukaan ollenkaan! Vedettiin kuitenkin lopulta luokka loppuun ja sovittiin, että kohta tullaan tekemään vielä pieni pätkä, jotta pääsisin palkkaamaan edes jotenkin järkevästi.
Tultiin sitten viimeisenä toiselle kiekalle ja tarkoitus oli tehdä pikkupätkä seuraamista. Sama homma. Täydellinen passivoituminen lukuunottamatta sitä, että Toivo haisteli maata, jopa karkasi haistelemaan maata! Kyse ei ollut mistään namien etsimisestä tms. vaan sijaiskäytöksestä. No, saatiinpa pieni onnistuminen loppuun ja siitä palkalle.
Takki oli koko tyhjä! Mitä helvettiä tapahtuu koiralle noissa tilanteissa!? Kyseessä kuitenkin oikeasti todella itsevarma ja taitava koira, jolla kyllä riittää ahneutta ja halua tavoitella ruokaansa niin paljon, että tokon alokasluokan pystyisi suorittamaan! Ei muuta kuin miettimään... Juteltiin liikkurin kanssa kauan ja pohdittiin tilannetta. Keskustelu oli todella hedelmällinen ja ko. liikkuri on liikkuroinut aikanaan meidän ensimmäisen ja toisen kokeen. Yrittikö koira rauhoitella minua vai itseään? Mietittiin, että miksei syty siinä hetkessä siitä, että innostan ja olen kannustava. Onko lopulta se juuri syy? Olen itse "paniikissa". Jos nyt hieman liioitellaan. Tavallaan paniikinomaisesti yritän estää Toivon passivoitumisen ja mitä enemmän se passivoituu, sitä enemmän paniikinomaisesti koitan sitä nostattaa. Tuloksena on koira, joka todennäköisesti näkee omistajan ja tilanteen todella outona ja epäilyttävänä. Valitsee jopa sijaiskäytöksen tottelemisen sijaan, koska tilanne on niin painostava. Liialla hössäämisenä paineistan koiran! Oikeastiko?
Tajusin vielä jotain, kun tein Saran kanssa kokeenomaisesti voittajan ruudun ja seuraamisen...
Tulin Saran kanssa kehän laidalle, kuten aina kisoissa. Pari purua palloon, pallo kainaloon, "seuraa" pallo tippuu kainalosta --> kehään. Homma hanskassa. Ja ei kun hommiin. Hetkeäkään ei käy mielessä, että Sara ei hoida hommaa kotiin. Luotan, että tekee sen minkä osaa!
Ehkäpä jo arvasittekin, että paniikkioravanpyörä Toivon kohdalla lähtee jo siitä, etten luota siihen, että onnistutaan. Saran kanssa kehässä olen rauhallinen, Toivon kanssa en!
Oikeastihan Toivon kanssa ei ole enää mitään kisasuunnitelmia ollut pitkään aikaan. Me vain puuhastellaan ja katsotaan mitä se tuo tullessaan. Mutta hauskahan näitä on koulutus- ja aktivointimielessä ratkoo ;)
Alla pieni video Toivon seuraamistreenistä. Kuvattu kesällä 2014. Tässä on hyvä meininki!
Luoksepäästävyydessä ja paikallamakuussa ei moitittavaa. Tämän jälkeen aloimme ensimmäisenä suorittamaan alokasluokkaa läpi. Ja kuten arvata saattaa, tuloksena oli passivoituminen. Jopa niin kokonaisvaltaisesti, että seuruutusten jälkeen, kun piti tehdä liikkeestä maahan, Toivo jäi istumaan. En saanut seuraamiseen mukaan ollenkaan! Vedettiin kuitenkin lopulta luokka loppuun ja sovittiin, että kohta tullaan tekemään vielä pieni pätkä, jotta pääsisin palkkaamaan edes jotenkin järkevästi.
Tultiin sitten viimeisenä toiselle kiekalle ja tarkoitus oli tehdä pikkupätkä seuraamista. Sama homma. Täydellinen passivoituminen lukuunottamatta sitä, että Toivo haisteli maata, jopa karkasi haistelemaan maata! Kyse ei ollut mistään namien etsimisestä tms. vaan sijaiskäytöksestä. No, saatiinpa pieni onnistuminen loppuun ja siitä palkalle.
Takki oli koko tyhjä! Mitä helvettiä tapahtuu koiralle noissa tilanteissa!? Kyseessä kuitenkin oikeasti todella itsevarma ja taitava koira, jolla kyllä riittää ahneutta ja halua tavoitella ruokaansa niin paljon, että tokon alokasluokan pystyisi suorittamaan! Ei muuta kuin miettimään... Juteltiin liikkurin kanssa kauan ja pohdittiin tilannetta. Keskustelu oli todella hedelmällinen ja ko. liikkuri on liikkuroinut aikanaan meidän ensimmäisen ja toisen kokeen. Yrittikö koira rauhoitella minua vai itseään? Mietittiin, että miksei syty siinä hetkessä siitä, että innostan ja olen kannustava. Onko lopulta se juuri syy? Olen itse "paniikissa". Jos nyt hieman liioitellaan. Tavallaan paniikinomaisesti yritän estää Toivon passivoitumisen ja mitä enemmän se passivoituu, sitä enemmän paniikinomaisesti koitan sitä nostattaa. Tuloksena on koira, joka todennäköisesti näkee omistajan ja tilanteen todella outona ja epäilyttävänä. Valitsee jopa sijaiskäytöksen tottelemisen sijaan, koska tilanne on niin painostava. Liialla hössäämisenä paineistan koiran! Oikeastiko?
Tajusin vielä jotain, kun tein Saran kanssa kokeenomaisesti voittajan ruudun ja seuraamisen...
Tulin Saran kanssa kehän laidalle, kuten aina kisoissa. Pari purua palloon, pallo kainaloon, "seuraa" pallo tippuu kainalosta --> kehään. Homma hanskassa. Ja ei kun hommiin. Hetkeäkään ei käy mielessä, että Sara ei hoida hommaa kotiin. Luotan, että tekee sen minkä osaa!
Ehkäpä jo arvasittekin, että paniikkioravanpyörä Toivon kohdalla lähtee jo siitä, etten luota siihen, että onnistutaan. Saran kanssa kehässä olen rauhallinen, Toivon kanssa en!
Oikeastihan Toivon kanssa ei ole enää mitään kisasuunnitelmia ollut pitkään aikaan. Me vain puuhastellaan ja katsotaan mitä se tuo tullessaan. Mutta hauskahan näitä on koulutus- ja aktivointimielessä ratkoo ;)
Alla pieni video Toivon seuraamistreenistä. Kuvattu kesällä 2014. Tässä on hyvä meininki!
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Tassuhaavan parantelua ja ajatuksia Toivon treenistä
Tässä on kaksi viikkoa mennyt Saran tassuhaavaa parannellessa. Tyttö sai oikein kunnon haavan oikeaan etutassuun. Se mistä haava omassa pihassa tuli, jäänee mysteeriksi. Antibioottejakin söi viiden päivän kuurin, kun tuntui, että alkoi tulehtumaan. Ei nämä rapakelit ole olleet mitenkään eduksi tassuhaavan parantelussa =(. Nyt on Sara kuitenkin lähes täysillä jo menossa mukana. Kurarukkanen toistaiseksi vielä roikkunut mukana tassunsuojana, mutta eiköhän siitäkin tämän viikon jälkeen päästä eroon!
Treenirintama on koostunut lähinnä tokosta. Saran kanssa on nyt tosissaan alettu laittamaan kassaan tokon voittaja- luokkaa. Tavoitteena on päästä kisaamaan alkuvuodesta 2015. Päänvaivaa pitkään tuottaneet kaukokäskytkin alkaa luistaan. Meillähän oli avoimen kaukot todella hyvät, mutta sitten tuli mukaan seisominen ja ohjaajan lahopää... eli en tajunnut koiran nousevan väärällä taktiikalla seisomaan! Tämä aiheutti sitten sen, että liikkui kaukojen aikana eteenpäin. Toukokuussa alettiin jumppaamaan ihan lihasmuistiin lihapullalla uusia asetuksia ja nyt ollaan edetty pallopalkalla onnistuneisiin suorituksiin. En pysty vielä siirtymään lähellekkään tarpeeksi kaus koirasta, mutta en usko, että se kovin ison työn takana on. Ei me kuitenkaan toukokuusta asti olla kaukoja hinkattu =) Mullahan on tapana aina talvet tokoilla ja kesät vedetään kieli vyön alla pk- puolta. Pk on mulle se The juttu ja toko sitten hyvänä kakkosena. Äärimmäisen rakkaita ovat myös vetolajit, mutta ei nää Suomen viime talvet ole vetoharrastajia imarrelleet!
Toivon kanssakin on treenailtu pitkästä aikaa. Parit hakutreenitkin tehty ja täytyy sanoa, että kyllä herra hirvikoira on elementissään hakumetsässä. Itsenäisyys, herkkähaukkuisuus, ahneus, ihmisrakkaus ja into touhottaa. Mitä muuta haukoira tarvitsee? Itsenäisyys ja kyky tehdä päätöksiä etsinnän aikana on todelliset valtit Toivolla. Ei se poika paljon taakseen katsele, kun ukolle lähtee. Silti on täysin ohjattavissa. Välillä saatetaan voimasanoja tarvita, mutta kerta riittää ja Toivo on taas tilanteen tasalla =).
Hetken mielijohteesta tokoakin Toivon kanssa on taas tehty. Ja kuinka ollakkaan herra vetää alokasluokan liikkeet kuin vettä vaan. Näemmä on joskus ne hyvin oppinu. Taas se jokavuotinen ajatus herran kanssa "vielä kerran" kisaamisesta hiipii mieleen. Mutta mitä se lopulta muuttais? Todennäköisesti Toivo taas passivoituisi kokeessa... sehän on meidän ongelma. Rally-tokossa tämä ei näkynyt, mutta siinä saakin koiraa kannustaa koko suorituksen ajan. Eihän se tokoon mitään ratkaise. Ongelma ei tokon osalta poistu sillä.
Varmaankin se ristiriita mielessä Toivon kisaamisesta johtuu siitä, että tiedän miten taitava koira se on ja millaisiin suorituksiin se oikeasti pystyy. Tavallaan harmittaa, kun se ei ole saanut osaamisestaan sitä kunniaa mikä sille kuuluu. Tai eipä se Toivoa kiinnosta! Mutta luulen tuon olevan se syy, miksi aika ajoin aina suunnittelen vielä kisaavani sen kanssa. Neljä tokokoetta on Toivolla takana ja kolmessa niistä se on passivoitunut... eli se siitä.... Toisaalta taas mietin, että onko kahdeksan vuoden ikä syy olla jatkamatta koiran koulutusta eteenpäin? Toivo on hyvissä sielun ja ruumiin voimissa ja tykkää tehdä hommia, mutta jotenkin en vaan enää henno muuta pojan kanssa tehdä kuin hubbabubbaa. Siksi tuon kisatilanteessa passivoitumisen purkaminenkin tuntuu ristiriitaiselta...
Treenirintama on koostunut lähinnä tokosta. Saran kanssa on nyt tosissaan alettu laittamaan kassaan tokon voittaja- luokkaa. Tavoitteena on päästä kisaamaan alkuvuodesta 2015. Päänvaivaa pitkään tuottaneet kaukokäskytkin alkaa luistaan. Meillähän oli avoimen kaukot todella hyvät, mutta sitten tuli mukaan seisominen ja ohjaajan lahopää... eli en tajunnut koiran nousevan väärällä taktiikalla seisomaan! Tämä aiheutti sitten sen, että liikkui kaukojen aikana eteenpäin. Toukokuussa alettiin jumppaamaan ihan lihasmuistiin lihapullalla uusia asetuksia ja nyt ollaan edetty pallopalkalla onnistuneisiin suorituksiin. En pysty vielä siirtymään lähellekkään tarpeeksi kaus koirasta, mutta en usko, että se kovin ison työn takana on. Ei me kuitenkaan toukokuusta asti olla kaukoja hinkattu =) Mullahan on tapana aina talvet tokoilla ja kesät vedetään kieli vyön alla pk- puolta. Pk on mulle se The juttu ja toko sitten hyvänä kakkosena. Äärimmäisen rakkaita ovat myös vetolajit, mutta ei nää Suomen viime talvet ole vetoharrastajia imarrelleet!
Toivon kanssakin on treenailtu pitkästä aikaa. Parit hakutreenitkin tehty ja täytyy sanoa, että kyllä herra hirvikoira on elementissään hakumetsässä. Itsenäisyys, herkkähaukkuisuus, ahneus, ihmisrakkaus ja into touhottaa. Mitä muuta haukoira tarvitsee? Itsenäisyys ja kyky tehdä päätöksiä etsinnän aikana on todelliset valtit Toivolla. Ei se poika paljon taakseen katsele, kun ukolle lähtee. Silti on täysin ohjattavissa. Välillä saatetaan voimasanoja tarvita, mutta kerta riittää ja Toivo on taas tilanteen tasalla =).
Hetken mielijohteesta tokoakin Toivon kanssa on taas tehty. Ja kuinka ollakkaan herra vetää alokasluokan liikkeet kuin vettä vaan. Näemmä on joskus ne hyvin oppinu. Taas se jokavuotinen ajatus herran kanssa "vielä kerran" kisaamisesta hiipii mieleen. Mutta mitä se lopulta muuttais? Todennäköisesti Toivo taas passivoituisi kokeessa... sehän on meidän ongelma. Rally-tokossa tämä ei näkynyt, mutta siinä saakin koiraa kannustaa koko suorituksen ajan. Eihän se tokoon mitään ratkaise. Ongelma ei tokon osalta poistu sillä.
Varmaankin se ristiriita mielessä Toivon kisaamisesta johtuu siitä, että tiedän miten taitava koira se on ja millaisiin suorituksiin se oikeasti pystyy. Tavallaan harmittaa, kun se ei ole saanut osaamisestaan sitä kunniaa mikä sille kuuluu. Tai eipä se Toivoa kiinnosta! Mutta luulen tuon olevan se syy, miksi aika ajoin aina suunnittelen vielä kisaavani sen kanssa. Neljä tokokoetta on Toivolla takana ja kolmessa niistä se on passivoitunut... eli se siitä.... Toisaalta taas mietin, että onko kahdeksan vuoden ikä syy olla jatkamatta koiran koulutusta eteenpäin? Toivo on hyvissä sielun ja ruumiin voimissa ja tykkää tehdä hommia, mutta jotenkin en vaan enää henno muuta pojan kanssa tehdä kuin hubbabubbaa. Siksi tuon kisatilanteessa passivoitumisen purkaminenkin tuntuu ristiriitaiselta...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)