Tässä on kaksi viikkoa mennyt Saran tassuhaavaa parannellessa. Tyttö sai oikein kunnon haavan oikeaan etutassuun. Se mistä haava omassa pihassa tuli, jäänee mysteeriksi. Antibioottejakin söi viiden päivän kuurin, kun tuntui, että alkoi tulehtumaan. Ei nämä rapakelit ole olleet mitenkään eduksi tassuhaavan parantelussa =(. Nyt on Sara kuitenkin lähes täysillä jo menossa mukana. Kurarukkanen toistaiseksi vielä roikkunut mukana tassunsuojana, mutta eiköhän siitäkin tämän viikon jälkeen päästä eroon!
Treenirintama on koostunut lähinnä tokosta. Saran kanssa on nyt tosissaan alettu laittamaan kassaan tokon voittaja- luokkaa. Tavoitteena on päästä kisaamaan alkuvuodesta 2015. Päänvaivaa pitkään tuottaneet kaukokäskytkin alkaa luistaan. Meillähän oli avoimen kaukot todella hyvät, mutta sitten tuli mukaan seisominen ja ohjaajan lahopää... eli en tajunnut koiran nousevan väärällä taktiikalla seisomaan! Tämä aiheutti sitten sen, että liikkui kaukojen aikana eteenpäin. Toukokuussa alettiin jumppaamaan ihan lihasmuistiin lihapullalla uusia asetuksia ja nyt ollaan edetty pallopalkalla onnistuneisiin suorituksiin. En pysty vielä siirtymään lähellekkään tarpeeksi kaus koirasta, mutta en usko, että se kovin ison työn takana on. Ei me kuitenkaan toukokuusta asti olla kaukoja hinkattu =) Mullahan on tapana aina talvet tokoilla ja kesät vedetään kieli vyön alla pk- puolta. Pk on mulle se The juttu ja toko sitten hyvänä kakkosena. Äärimmäisen rakkaita ovat myös vetolajit, mutta ei nää Suomen viime talvet ole vetoharrastajia imarrelleet!
Toivon kanssakin on treenailtu pitkästä aikaa. Parit hakutreenitkin tehty ja täytyy sanoa, että kyllä herra hirvikoira on elementissään hakumetsässä. Itsenäisyys, herkkähaukkuisuus, ahneus, ihmisrakkaus ja into touhottaa. Mitä muuta haukoira tarvitsee? Itsenäisyys ja kyky tehdä päätöksiä etsinnän aikana on todelliset valtit Toivolla. Ei se poika paljon taakseen katsele, kun ukolle lähtee. Silti on täysin ohjattavissa. Välillä saatetaan voimasanoja tarvita, mutta kerta riittää ja Toivo on taas tilanteen tasalla =).
Hetken mielijohteesta tokoakin Toivon kanssa on taas tehty. Ja kuinka ollakkaan herra vetää alokasluokan liikkeet kuin vettä vaan. Näemmä on joskus ne hyvin oppinu. Taas se jokavuotinen ajatus herran kanssa "vielä kerran" kisaamisesta hiipii mieleen. Mutta mitä se lopulta muuttais? Todennäköisesti Toivo taas passivoituisi kokeessa... sehän on meidän ongelma. Rally-tokossa tämä ei näkynyt, mutta siinä saakin koiraa kannustaa koko suorituksen ajan. Eihän se tokoon mitään ratkaise. Ongelma ei tokon osalta poistu sillä.
Varmaankin se ristiriita mielessä Toivon kisaamisesta johtuu siitä, että tiedän miten taitava koira se on ja millaisiin suorituksiin se oikeasti pystyy. Tavallaan harmittaa, kun se ei ole saanut osaamisestaan sitä kunniaa mikä sille kuuluu. Tai eipä se Toivoa kiinnosta! Mutta luulen tuon olevan se syy, miksi aika ajoin aina suunnittelen vielä kisaavani sen kanssa. Neljä tokokoetta on Toivolla takana ja kolmessa niistä se on passivoitunut... eli se siitä.... Toisaalta taas mietin, että onko kahdeksan vuoden ikä syy olla jatkamatta koiran koulutusta eteenpäin? Toivo on hyvissä sielun ja ruumiin voimissa ja tykkää tehdä hommia, mutta jotenkin en vaan enää henno muuta pojan kanssa tehdä kuin hubbabubbaa. Siksi tuon kisatilanteessa passivoitumisen purkaminenkin tuntuu ristiriitaiselta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti