Piruetteja ja targetin heittelyä

Otsikko kuvaa Toivon eilistä treeniä. Papalla oli sellaiset meiningit treeneissä, että oksat pois =) Hieman tehtiin seuraamista ja Toivo oli hienosti mukana. Teki iloista ja energistä työtä eli juuri sitä omaa itseään, mitä kokeissa ei valitettavasti olla nähty. Otin myös hieman ruutua vaihtelun vuoksi. Toivolla on tehty ruutua ja se osaa sitä jonkin verran, mutta halusin tehdä targettitreeniä ja naksutella. Toivohan on ihan maailman paras koira sheippaamiseen. Tarjoaa asioita namin toivossa vaikka kuinka paljon. Ongelmaksi vaan muodostuu se naksauttaminen siinä vaiheessa, kun Toivo tarjoaa montaa asiaa yhtä aikaa! Esim. eilen: menee ruutuun, hyppää piruetin ilmassa, koskettaa tassulla samaan aikaan targettia, kun alkaa peruuttamaan! Toinen esimerkki: otin pelkkää targetin koskemistreeniä ja Toivo menee samaan aikaan maahan, koskettaa targettia, haukkuu ja lopulta heittää sen ilmaan =) Naksuta siinä nyt sitten! Lopulta onnistuin opettamaan, että aina ennen targetin koskemista täytyy haukahtaa...
Jos tuo energia ja touhottaminen olisi mukana kisoissa, niin ei olisi epäilystäkään, että Toivo voisi olla vaikka TK4. Palkkana oli vaihteeksi nakkeja ja olen tehnyt kotona paikalla seuraamista ruokakupin annon yhteydessä. Nyt olen myös yrittänyt "jäykistellä" treeneissä, ettei kisoissa tiukemmaksi muuttuva äänensävy ja rautakangen niellyt ohjaaja aiheuttaisi liikaa passivoitumista.


TK4:stä puheenollen, musta tuntuu aina jollain tasolla pahalta, kun nään koiria, jotka on suunnilleen reilu vuotiaina TK4 koiria. MIKSI? Mun tajuntaan ei mene se, että koiran kisaura alkaa just ja heti, kun vaan alaikäraja on saavutettu. Ja toinen se, että ihmiset on niin reteenä, että oma Musti on ties mikä valio ja sun muuta ennen kahta ikävuotta. Enkä tarkoita, että ei saisi treenata, tottakai pitää treenata, jos on tavoitteita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kisaaminen liian nuorella koiralla on arveluttavaa ja miksi edes pitäisi. Enkä nyt väitä sitäkään, että nuorella koiralla ei saisi kisata, mutta miettiihän sitä väkisinkin, että mikä määrä treeniä koiralla on takana, jos se suunniilleen puolitoista vuotiaana on valio. Oma rotu ei tuolloin ole edes vietillisesti valmis... Ehkä nämä ajatukset osaltaan tuleekin siitä, että oma rotu on niin hitaasti kehittyvää sorttia ja aikuisuus saavutetaan sitten joskus. Sakemannin kanssa avataan vasta saalisviettiä, kun monet on jo kokeessa =) Oma ajatus seuraavan koiran kanssa onkin, että jonnekkin vuotiaaksi asti käyn kentillä ja muutenkin mahdollisimman monissa paikoissa vain leikkimässä ja tekniikat tehdään kotona ruualla. Tai sitten niin, että treeni painottuu saalisleikkiin ja joku ihan pienen pieni tekniikkatreeni tulee tehtyä siinä sivussa. Haluna tietysti, että vietit nousee jo treenikentälle menosta ja vihjesanasta. Ja PK- puolta ajatellen kynnys osallistua kisaan on korkeampi, koska hallittavana kolme osa-aluetta ja kisapäivät venyy helposti lähes työpäivän mittaisiksi.

"Ja vielä kerran pojat"

Ilmoitin Toivon 10.2.15 oleviin möllitoko- kokeisiin! Vielä kerran pojat! Vai miten se menikään...

Kunhan nyt mennään koittaan. Ihan mielenkiintoista on nähdä mitä tapahtuu, kun paikka on vieras ja Toivolla ei näin ollen ole mitään historiaa paikasta. Viimeksi olen Toivon kanssa kisannut 2012.

Mulla on ajatus treenailla uusia juttuja sen kanssa, koska alokas- luokan Toivo osaa vaikka unissaan. Passivoituminen ainakin vähemmän epätodennäköistä, kun ei aina tehdä samoja puuduttavia juttuja.

Tässä oon luonu sotasuunnitelmia siitä miten Toivon kanssa nyt etenen tota 10.2 olevaa rajapyykkiä kohti. Oon ajatellut ottaa naksuttimen käyttöön kontakteissa. Kun Toivo valitsee kontaktin --> naks --> palkka. Kuulostaa aika naivilta, mutta kokeillaan. Liinasta nyppäisyihin Toivo reagoi myös hyvin. Pointtihan on siinä, ettei menettäisi kontaktiaan kesken seuraamisen. Jos se ei menetä kontaktia, se ei passivoidu! Jos kontakti alkaa tippumaan enemmän kuin yksittäisten katseiden verran, on tiedossa matkalaukkumalli melko pian. Itseasiassa kokeen onnistumisen pystyy arvioimaan Toivon kohdalla jo seuraamisten jälkeen. Jos se on suorittanut hyvin seuraamiset, tulee se suurella todennäköisyydellä suorittamaan hyvin lopunkin kokeen.

Se on muuten jännää miten "kevyeltä" Toivo tuntuu ohjata Saraan verrattuna. Toivo on kuin höyhen joka kulkee siinä vierellä. Nyt en tarkoita fyysistä tuntemusta. Sara on korkeassa vietissä ja tekee eri tavalla voimakasta ja aktiivista suoritusta. Toivo ikään kuin tanssii suorituksen läpi.

Ajatella, että sitten, kun tuo möllipäivä koittaa, on mun iki-ihana, the one koira Toivo jo 9- vuotias! Hyvässä kunnossa ukkeli on. Ainoa mitä olen huomannut, harmaantumisen lisäksi, on palautumisen huonontuminen. Samaten, jos otan kovatempoiselle juoksulenkille mukaan, jolla matka yli viisi kilometriä, alkaa jossain vaiheessa mun vauhti olla kovempi kuin Toivon. Mutta 12 tunnin karkureissun kyllä jaksaa vielä vetää... huoh... ja sen jälkeen nukkuu monta päivää =)
Toivo on rakenteeltaan liioittelematon peruskoira ja on uskomatonta miten itseään säästävästi se pystyy liikkumaan. Sen liikkeet on pehmeät ja kevyet.

Huilailua

Hiljaiseloa

Hiljaiseloa on ollut tokon ja tottiksen osalta. Ei oo treenattu oikeestaan yhtään. Tosin tottista tehdäänkin varmaan vasta keväällä.
Vetohommat sen sijaan on aloitettu. Ensi talven tavoitteena on päästä osallistumaan ainakin SPL:n valjakkohiihdon SM- kisoihin. Ja toivottavasti myös valjakkohiihdon PK SM- kisoihin. Sama haave tosin on ollut jo kaksi talvea... Talvella -13 laitoin Saran saikulle kesken kauden. Oudot lannejumit ja lopulta ontuminen hiihdon jälkeen sai tekemään tuon ratkaisun. Röntgenkuvissa näkyi alkavaa nivelrikkoa lonkissa sekä mahdollista stenoosia L7-S1 välissä. Epäiltiin myös osittaista ristisidevauriota polvessa, koska rontgenissä näkyi hieman turvotusta polvessa ja siitä saatiin kipureaktio.
Noh, nyt sittemmin on selvinnyt, että nivelrikkoa Saralla ei ole ja L7-S1 väli ei poikkea millään tavoin saksanpaimenkoiran normaalista ja polvikin on hitokseen terve. Hyvä näin! Ristiluunkattohan on oikeastaan jokaiselle sakemannilla alhaalla ja tätä kautta ko. nikamaväli ahtaampi, jos vertaa moniin muihin rotuihin. Ongelmaa aiheutuu silloin, jos tuolle alueelle tulee muutoksia ja/tai selkäydin joutuu puristuksiin. Lonkkien nivelrikkoepäilykin on toistaiseksi kumottu! Tämä tuli selväksi pari kuukautta sitten, kun osallistuimme saksanpaimenkoirien lonkkaniveldysplasiatutkimukseen Helsingin yliopistollisessa eläinsairaalassa. Eli lonkat on C/C, ei merkkiä nivelrikosta ja lannealue sakulle tyypille. Mikä muuten edes on alkava nivelrikko? Eikö se ole nivelrikko tai ei nivelrikkoa? =)

Itselleni taisi tuolloin käydä niin, että aloin hoitamaan röntgenkuvia enkä koiraa =) No, ei loma koskaan hukkaan mene ja se talvi menikin Saran osalta vain lenkkeillessä ja tokoillessa. Polvetkin tuli kuvattua uudelleen viime keväisen esteturman jälkeen, eikä merkkejä epänormaalista löytynyt. Tuo L7-S1 case kuitenkin poiki sen, että tein koirahierojakoulun lopputyöni aiheesta "Lumbosakraalistenoosi saksanpaimenkoiralla", joka julkaistiin myös Saksanpaimenkoira- lehdessä. Luulempa vain, että oireilut tuolloin jotuivat liiallisesta rasituksesta. Vetoja yksinkertaisesti treenattiin liikaa tai oikeammin palautumiset jäivät liian lyhyiksi.

Viime talvena ei hiihdetty siksi, ettei ollut lunta. Toivottavasti näin ei käy taas. Nyt on marraskuun loppu ja kura lentää eikä lumesta tietoakaan. Nähtäväksi jää tarvitseeko suksia tänäkään talvena kuluttaa.

Kisatreeni

Viime viikon perjantaina oli vuorossa kisatreenit. Tein alokasluokan Toivon kanssa, koska halusin todistaa passivoitumista. Kokenut liikkeenohjaaja oli treeneissä mukana, joten hedelmällisen keskustelun tuloksena luulen saavuttaneeni jotain.

Luoksepäästävyydessä ja paikallamakuussa ei moitittavaa. Tämän jälkeen aloimme ensimmäisenä suorittamaan alokasluokkaa läpi. Ja kuten arvata saattaa, tuloksena oli passivoituminen. Jopa niin kokonaisvaltaisesti, että seuruutusten jälkeen, kun piti tehdä liikkeestä maahan, Toivo jäi istumaan. En saanut seuraamiseen mukaan ollenkaan! Vedettiin kuitenkin lopulta luokka loppuun ja sovittiin, että kohta tullaan tekemään vielä pieni pätkä, jotta pääsisin palkkaamaan edes jotenkin järkevästi.
Tultiin sitten viimeisenä toiselle kiekalle ja tarkoitus oli tehdä pikkupätkä seuraamista. Sama homma. Täydellinen passivoituminen lukuunottamatta sitä, että Toivo haisteli maata, jopa karkasi haistelemaan maata! Kyse ei ollut mistään namien etsimisestä tms. vaan sijaiskäytöksestä. No, saatiinpa pieni onnistuminen loppuun ja siitä palkalle.

Takki oli koko tyhjä! Mitä helvettiä tapahtuu koiralle noissa tilanteissa!? Kyseessä kuitenkin oikeasti todella itsevarma ja taitava koira, jolla kyllä riittää ahneutta ja halua tavoitella ruokaansa niin paljon, että tokon alokasluokan pystyisi suorittamaan! Ei muuta kuin miettimään... Juteltiin liikkurin kanssa kauan ja pohdittiin tilannetta. Keskustelu oli todella hedelmällinen ja ko. liikkuri on liikkuroinut aikanaan meidän ensimmäisen ja toisen kokeen. Yrittikö koira rauhoitella minua vai itseään? Mietittiin, että miksei syty siinä hetkessä siitä, että innostan ja olen kannustava. Onko lopulta se juuri syy? Olen itse "paniikissa". Jos nyt hieman liioitellaan. Tavallaan paniikinomaisesti yritän estää Toivon passivoitumisen ja mitä enemmän se passivoituu, sitä enemmän paniikinomaisesti koitan sitä nostattaa. Tuloksena on koira, joka todennäköisesti näkee omistajan ja tilanteen todella outona ja epäilyttävänä. Valitsee jopa sijaiskäytöksen tottelemisen sijaan, koska tilanne on niin painostava. Liialla hössäämisenä paineistan koiran! Oikeastiko?

Tajusin vielä jotain, kun tein Saran kanssa kokeenomaisesti voittajan ruudun ja seuraamisen...

Tulin Saran kanssa kehän laidalle, kuten aina kisoissa. Pari purua palloon, pallo kainaloon, "seuraa" pallo tippuu kainalosta --> kehään. Homma hanskassa. Ja ei kun hommiin. Hetkeäkään ei käy mielessä, että Sara ei hoida hommaa kotiin. Luotan, että tekee sen minkä osaa!

Ehkäpä jo arvasittekin, että paniikkioravanpyörä Toivon kohdalla lähtee jo siitä, etten luota siihen, että onnistutaan. Saran kanssa kehässä olen rauhallinen, Toivon kanssa en!

Oikeastihan Toivon kanssa ei ole enää mitään kisasuunnitelmia ollut pitkään aikaan. Me vain puuhastellaan ja katsotaan mitä se tuo tullessaan. Mutta hauskahan näitä on koulutus- ja aktivointimielessä ratkoo ;)


Alla pieni video Toivon seuraamistreenistä. Kuvattu kesällä 2014. Tässä on hyvä meininki!

Tassuhaavan parantelua ja ajatuksia Toivon treenistä

Tässä on kaksi viikkoa mennyt Saran tassuhaavaa parannellessa. Tyttö sai oikein kunnon haavan oikeaan etutassuun. Se mistä haava omassa pihassa tuli, jäänee mysteeriksi. Antibioottejakin söi viiden päivän kuurin, kun tuntui, että alkoi tulehtumaan. Ei nämä rapakelit ole olleet mitenkään eduksi tassuhaavan parantelussa =(. Nyt on Sara kuitenkin lähes täysillä jo menossa mukana. Kurarukkanen toistaiseksi vielä roikkunut mukana tassunsuojana, mutta eiköhän siitäkin tämän viikon jälkeen päästä eroon!

Treenirintama on koostunut lähinnä tokosta. Saran kanssa on nyt tosissaan alettu laittamaan kassaan tokon voittaja- luokkaa. Tavoitteena on päästä kisaamaan alkuvuodesta 2015. Päänvaivaa pitkään tuottaneet kaukokäskytkin alkaa luistaan. Meillähän oli avoimen kaukot todella hyvät, mutta sitten tuli mukaan seisominen ja ohjaajan lahopää... eli en tajunnut koiran nousevan väärällä taktiikalla seisomaan! Tämä aiheutti sitten sen, että liikkui kaukojen aikana eteenpäin. Toukokuussa alettiin jumppaamaan ihan lihasmuistiin lihapullalla uusia asetuksia ja nyt ollaan edetty pallopalkalla onnistuneisiin suorituksiin. En pysty vielä siirtymään lähellekkään tarpeeksi kaus koirasta, mutta en usko, että se kovin ison työn takana on. Ei me kuitenkaan toukokuusta asti olla kaukoja hinkattu =) Mullahan on tapana aina talvet tokoilla ja kesät vedetään kieli vyön alla pk- puolta. Pk on mulle se The juttu ja toko sitten hyvänä kakkosena. Äärimmäisen rakkaita ovat myös vetolajit, mutta ei nää Suomen viime talvet ole vetoharrastajia imarrelleet!

Toivon kanssakin on treenailtu pitkästä aikaa. Parit hakutreenitkin tehty ja täytyy sanoa, että kyllä herra hirvikoira on elementissään hakumetsässä. Itsenäisyys, herkkähaukkuisuus, ahneus, ihmisrakkaus ja into touhottaa. Mitä muuta haukoira tarvitsee? Itsenäisyys ja kyky tehdä päätöksiä etsinnän aikana on todelliset valtit Toivolla. Ei se poika paljon taakseen katsele, kun ukolle lähtee. Silti on täysin ohjattavissa. Välillä saatetaan voimasanoja tarvita, mutta kerta riittää ja Toivo on taas tilanteen tasalla =).

Hetken mielijohteesta tokoakin Toivon kanssa on taas tehty. Ja kuinka ollakkaan herra vetää alokasluokan liikkeet kuin vettä vaan. Näemmä on joskus ne hyvin oppinu. Taas se jokavuotinen ajatus herran kanssa "vielä kerran" kisaamisesta hiipii mieleen. Mutta mitä se lopulta muuttais? Todennäköisesti Toivo taas passivoituisi kokeessa... sehän on meidän ongelma. Rally-tokossa tämä ei näkynyt, mutta siinä saakin koiraa kannustaa koko suorituksen ajan. Eihän se tokoon mitään ratkaise. Ongelma ei tokon osalta poistu sillä.

Varmaankin se ristiriita mielessä Toivon kisaamisesta johtuu siitä, että tiedän miten taitava koira se on ja millaisiin suorituksiin se oikeasti pystyy. Tavallaan harmittaa, kun se ei ole saanut osaamisestaan sitä kunniaa mikä sille kuuluu. Tai eipä se Toivoa kiinnosta! Mutta luulen tuon olevan se syy, miksi aika ajoin aina suunnittelen vielä kisaavani sen kanssa. Neljä tokokoetta on Toivolla takana ja kolmessa niistä se on passivoitunut... eli se siitä.... Toisaalta taas mietin, että onko kahdeksan vuoden ikä syy olla jatkamatta koiran koulutusta eteenpäin? Toivo on hyvissä sielun ja ruumiin voimissa ja tykkää tehdä hommia, mutta jotenkin en vaan enää henno muuta pojan kanssa tehdä kuin hubbabubbaa. Siksi tuon kisatilanteessa passivoitumisen purkaminenkin tuntuu ristiriitaiselta...

Esineruutu

Lauantaille suunnitellut hakutreenit muuttuivatkin porukkavajeen myötä yllättäen esineruututreeniksi. No, eipä hukkaan mene sekään treeni. Paljolti varmaan minun ja Saran esineruutuongelmat johtuvatkin siitä, että ei tule treenattua tarpeeksi. Mutta nyt meni hyvin!

Tämä oli toinen treeni kisojen jälkeen ja tarkoitus oli edelleen palautella ja motivoida koiraa.

Talloimme pitkän ja kapean kaistaleen. Saralle vietiin valmiiksi kolme esinettä takarajalle ja appari hetsasi vielä yhdellä esineellä koiran. Sara haki hienosti esineen, tosin ei samaa, jolla hetsattu, mutta samapa tuo. Loppuasentokin oli täydellinen. Toisen esineen haetutin ilman apuja ja sekin tuli moitteettomasti lukuunottamatta loppuasentoa. Sara vain heitti esineen jalkoihin. Muisteltiin siinä sitten hetki, että kaikki esineet luovutetaan samalla tavalla =). Kolmennelle esineelle jälleen hetsattiin ja tämäkin onnistui hyvin, myös loppuasento.

Saralle tehtiin ruutu tarkoituksella sellaiseksi, että mennessään takalinjalle asti, se löytää helposti esineen. Saran akilleen kantapää esineruudussa on ollut takalinjalle eteneminen ja motivaatio esineisiin. Motivaatio esineitä kohtaan on noussut huomattavasti, kun olen alkanut palkkaamaan itse löydetyllä esineellä. Yleensä palkkaan aina ensin esineellä, jonka jälkeen otan vielä kertaalleen loppuasennon ja siitä luovutuksen. Tämän jälkeen palkaksi ruokaa tai lelu, riippuen haetutanko vielä lisää.

Ja kummasti motivaatio on nostanut myös se, että lenkkipoluiltamme on yllättävästi alkanut löytymään esineitä ;-)

Jälkeä

Nyt kun haku- kausi alkaa olla tämän vuoden osalta paketissa, ollaan siirrytty jäljelle. Tarkoituksena tehdä vielä parit palauttavat treenit hakua Saralle ja sitten se on siinä. Seuraavan kerran hakuillaan sitten 2015 keväällä (tai ehkä satunnaisesti aiemminkin, riippuen tämän talven lumitilanteesta).
Nyt siihen jälkeen:
Sara on vahvasti maavainuinen koira ja jälki sille hyvin luontainen juttu. Aina, kun lopulta päädyn jälkelle, tunnen pientä syyllisyyttä siitä, että emme jäljestä enempää. Haku on meillä päälaji ja kun töissäkin pitää käydä, niin ei siinä oikeen ehdi täysipainoisesti treenata kuin yhtä lajia.

Tämän päivän jäljelle laitoin vain kaksi keppiä. Alkuun ja loppuun. Keppi-ilmaisu on meillä ihan kesken ja päätinpä vielä vajaa viikko sitten vaihtaa ilmaisumuodonkin. Aiemmin Sara nosti kepin hampaisiin ja toi minulle. Nyt olen muutaman treenin tehnyt niin, että Sara ilmaisee maahan menemällä. Koen, että se saattaa tulevaisuutta ajatellen olla parempi vaihtoehto ilmaisutavaksi. Nähtäväksi jää osunko oikeaan.

Itse jälkiharrastuksessahan Sara on todella kesken ja meillähän tuo on enemmän ollutkin tuota hubbabubbaa ja vaihtelua. Haussa sitten täytän visusti treenipäiväkirjaa ja mietin tarkkaan mitä haluan treenata =)

Tänään halusin tehdä Saralle jäljen, jossa sillä olisi hieman haastetta, lähinnä pituuden suhteen. Tämähän oli siis vasta toinen jälki tälle kaudelle. Jälkikausi 2014 avattiin vajaa viikko sitten... oho...
No, joka tapauksessa tein jäljestä pidemmän kuin viimeksi. Olisikohan sports-tracker näyttäny pituudeksi 350m. Tiedä sitten miten tarkka se on. Jälki lähti tieltä ja päättyi samaan tiehen. Se oli U:n mallinen. Koira ajoi hyvin, mutta väitän kuintenkin, että oikaisi tuossa kaarroksessa. Pari kertaa selvästi hukkasi jäljen, mutta löysi takaisin ja taas jatkettiin. Alussa ja lopussa olleen kepin autoin ilmaisemaan. Tai lähinnä autoin maahan. Ilmaisi kyllä, mutta tokihan ei vielä itsenäisesti hiffannut maahan menoa. Hyvä treeni, mutta sen verran jäi jano tuosta kaarroksessa oikaisussa, että pakko melko pian tehdä uusi jälki ja tällä kertaa merkkaan kaarteen ja laitan nameja enemmän.

"Onks täällä keppiä?"

Nyt se alkoi

Olen jo pitkään miettinyt blogin aloittamista. Nyt se hetki sitten koitti ja blogi "Tassuttelua maailmassa" on perustettu!

Blogi tulee enemmän ja vähemmän pyörimään koiramaailmassa ja käsittelee lähinnä omaa koiraharrastusta.

Katsotaan mitä tästä kehkeytyy =)